Korvaushoito

Ikisuosikkini Hanna-Riikka Kuisman uutukainen Korvaushoito oli jälleen täyttä laatua.

Kirja on omistettu kaikille huumeriippuvuuden selättäneille ja addiktion kanssa kamppaileville, myös taistelussa menehtyneille ja heidän läheisilleen. Tekstiä on ollut taustoittamassa ja tarkistamassa kokemusasiantuntija.

Kirja sisältää rujoa, oman käsitykseni valossa realistista kuvausta huumeidenkäytöstä ja sen varsin järkyttävistä lieveilmiöistä. Asiat vain tapahtuvat, tunteet seuraavat perästä. Kuten on tosielämässäkin.

Kuisman tunnistettavaan tyyliin kuuluu ihanasti aivoja kutitteleva äärimmäisyys, jossa elämässä kuljetaan kohtuuttomasta paljoudesta äärimmäiseen niukkuuteen. Tekstissä poraudutaan tiivisti kiinni totuuteen, jossa hauraan elämänlangan ympäriltä riisutaan lopulta kaikki, paitsi sitä ylläpitävät elementit. Jokin tällaisessa äärirealismissa saa hengityksen kulkemaan helpommin. Kuin painautuisi varjossa viilentynyttä kiveä vasten hellepäivänä.

Riippuvuus on sairaus, jonka ympärille elämä järjestetään. Realiteetit ovat koko ajan tiedossa.
Ruumis on reseptoreita, ihoa, synapseja, suonia, hampaita, virtsaputken ja suolen toimintoja.

Kuten Kuisman kirjoissa aina, rankan aiheen rinnalla kulkee voimakas sympatia ja huumorikin. Elämän lämpö. Katusanasto sekä aivokemialliset seikat on otettu haltuun, eikä mikään tunnu päälleliimatulta.

Sivuhahmoja on paljon. Heistä Voidi on eräänlainen kaoottisten tilanteiden reunoilla vaaniva viikatemies, siinä missä empatiaenkelinä loistava Sonja yrittää vetää kohti valoa ja elämää.

Päähenkilöllä, hänellä, on älyä ja herkkyyttä, ylpeyttäkin. Hän on osittain sinut menneisyytensä kanssa, toisaalta hänessä on myös defensiivisyyttä ja itsetunnottomuutta. Mutta hän on olemassa ja sellaisenaan arvokas, kuten kuka tahansa meistä.

Kuinka ihmeen romanttisilta Kuisma saa tarinan kehyksissä tuntumaan arkiset tekstiviestit, joissa aviopari kertoo toisilleen lyhyesti päivän tilanteet ja rakastan sinua.

Velkoja peritään sekä diilerien että yhteiskunnan toimesta, mutta onko hän lopulta kenellekään mitään velkaa?

Blondi & Euforia

Kaksi vaikuttavaa fiktiokirjaa todellisista suurnaisista. 

 ✩ Elin Cullhed: Euforia – Romaani Sylvia Plathista 

 ✩ Joyce Carol Oates: Blondi 

Kirjojen mustina välkehtivät tunnelmat sopivat kaamokseen. Noitain sesonkiin. 

Avaraa ja tarkkaa. Pimeyden ja valon leikkiä. Tummaa euforiaa, raastavia olosuhteita, vahvaa elinvoimaa ennen hiljaisuutta. 

Jostain syystä Euforia on osattu lukijoiden keskuudessa erottaa fiktioksi paremmin kuin Blondi (ja siitä tehty elokuva). Toki Euforia kuvaa vain Plathin viimeistä vuotta, kun Blondi koko elinkaarta. Ehkä Marilyniin halutaan liittää koko kuva(sto), kun kirjailijattaren ääneksi sallitaan toinen kirjailijatar. Ehkä. 

Joka tapauksessa suosittelen näitä molempia lämpimästi kaikille henkilöistä ja erinomaisesta kaunokirjallisuudesta kiinnostuneille.

Hanna-Riikka Kuisma: #Syyllinen

Hanna-Riikka Kuisman tuorein romaani Syyllinen porautuu nykyajan somemaailmaan. 

Älypuhelimien, tablettien ja tietokoneiden ruudut toimivat ikkunoina ja samalla peileinä läkähdyttävälle narsismille ja lavastetulle onnelle. Somen hyvinvointigurut luovat loputonta syyllistämisen suota, johon Kuisman kirja tarjoaa lohdullista tarttumapintaa ja helpottavaa huumoriakin hashtagien kera.

Narsismi palmikoituu lopulta yhteen silmittömän paljastumisen pelon kanssa. Oikeiden ikkunoiden eteen vedetään verhot, katse suljetaan lähimmäiseltä. Älylaitteet tuntuvat kätkevän sisäänsä oman aavemaisen päivänvalonsa, joka on valoista siedettävin.

Aiheeseen sinänsä sopivaa, että löysin itseni lukemasta teosta älypuhelimen ruudulta, jonka lasi on säröillä. Välillä kuuntelin myös Elena Leeven varsin taitavasti lukemaa äänikirjaversiota, kunnes sain käsiini lempiformaattini; kirjan.

✨

Tuttuun tapaansa Kuisma katsoo lempeästi syvälle ihmiseen, joka on jäänyt jumiin virhearvioidensa taakse kykenemättä enää näkemään alkupisteeseen. Tuomitsematta, hellän huvittuneesti. Kiinni jäätyään tämä syyllinen ei ole tuhoon tuomittu, vaan täysin turvassa. Häntä ei enää pilkata ja nöyryytetä kommenttiosioissa, joissa kaikki kohtuullisuus on heitetty romukoppaan. Tai ehkä hän on vapautunut vastuusta välittää enää mistään. Jäljellä on vain huone, seinät, yksinkertaiset tosiasiat.

Kuisman veitsenterävä tarkkanäköisyys on virkistävää, puhdistavaakin. Pieleen menee täysiä elämässä, ja kuitenkin se jatkuu. Tuo kipeänarvokas elämä, arkisine yksityiskohtineen. Mieleen tulee mm. Ulosottomiehet -realityn nöyryyttävästi kiinnijääneet ihmiset, jotka usein aluksi kiistävät syyllisyytensä talousrikkoon, kunnes alkavat haalia kasaan ihmisyyden rippeitään ja pennejä. Elämä on hajonnut, mutta se jatkuu silti, toivon tuollakin puolen. Häpäistynä, mutta kaikesta huolimatta käyttökelpoisena.

🖤