Yhtäkkiä jokin siinä huoneessa kesken kaverillisen jutustelun muuttuu kestämättömäksi.
Tämä kaveri, joka ei koskaan avaudu minulle kuin vähän, on yhtäkkiä täysin avoin sinulle, yhtäkkiä niin täynnä mielipiteitä ja kaikkea sitä, mitä minä olen yrittänyt kerjätä kuin koira vuosien ajan.
Jostain vuotaa myrkkykaasua, vihreät kourat kiipeävät pitkin selkääni ja alkavat kuristaa kurkkuani. Olen mustasukkainen. Olen kateellinen. Olen niin vihainen, että pelottaa. Menen vessaan ja itken yökkimällä, kukaan ei kuule. Palaan takaisin, eikä mikään muutu kuin se, että olo pahenee hiljaa ja tasaisesti.
Kaveri hölöttää, sinä naurat sen jutuille ja puhut sille palavin silmin. Saako kaveria vihata? Juuri nyt vihaan häntä niin paljon, että hän kehtaa tehdä minulle tällaisia oloja.
Tuskallisinta on se, ettei kukaan ole tehnyt mitään pahaa. Tajuan sen, kun lähden vetämään täysin moukaroituna, ja pillahdan hissiin päästyäni hysteeriseen itkuun. Itku on niin raakaa, että se täyttää pään eikä lopu vaikka kuinka pinnistäisi. Ulkoilma puuskahtaa kasvoille, laiha lohtu. Raaka kevät.
Itken, vaikka kaikki näkee. Päässäni kirkuu nainen, lapsi rääkyy. Haluaisin vetää pään täyteen tai karata pois, muttei ole varaa dokata ja kotona kissat odottavat ruokkijaa.
Himassa itku jatkuu. Ruokin kissat ja istun keittiön lattialle oksentamaan loputonta kyyneltulvaa. En jaksa enää itkeä , en jaksa. Hetken mielijohteesta käyn makaamaan siihen ja käteni ojentuvat ottamaan muovikassin. Vedän sen päähäni ja pussi täyttyy nopeasti kuumalla hengitykselläni ja suuni muovin hajulla. En aio tappaa itseäni, haluan vain hetkeksi piiloon. Haluan kyllä kuolla, mutta ihan vähän vain. Hetkeksi pois tästä maailmasta. Päässäni PJ laulaa "Dear god, life ain't kind." En ole koskaan tehnyt mitään tällaista. Tai ehkä kerran. En tahdo kestää sitä, että joku täällä arvotetaan minua korkeammalle, ilman mitään syytä. Että joku, joka on kaveri, voi polkea minut näin alas.
Sinä tulet kotiin ja otat syliin. Minä saan nikoteltua sen, minkä sanomisen luulin maksavan elämän, omani tai jonkun toisen. Minuun sattuu se, miten hän puhuu sinulle, miten eri tavalla kohtelee sinua. Ja minä ymmärrän, ettei se ole hänen vikansa. Ja sinä ymmärrät minua, kun saan sen sanottua ja ymmärrät miten raskasta se minulle on. Minä tipun turvaverkolle, kotiin. Ymmärrän taas enemmän. Ymmärrän, että olen myös kipeä, ja siksi niin herkillä. Sinä kaivat minulle flunssajuomajauhetta. Juon kuumaa juomaa, sisältäni purkautuu helpottunut huokaus. Alan parantua. Tunnen syvää kotoisuutta. Hellyyspakahdus pakottaa suukottelemaan sinua.
Minä rakastan.
