Taas pieni tajunnanvirta/muistilappu itselleni, sillä tässä elämän tilkkutäkissä alkaa näkyä aika kivoja kuvioita.
Kuinka tylsää ja lapsellista on/on ollut se:
-että alennan itseäni suhteessa muihin, kun voisin käyttää koko sen ajan oman itseni löytämiseen, omaan juttuuni, omaan tyyliini
-että vertailen vertailemasta päästyäni itseäni muihin, kun voisin käsittää oman uniikin potentiaalini, joka on vain minussa ja jokaisessa hetkessäni
-että lamaannun ja tekeydyn näkymättömäksi toisten seurassa, kun voisin näkyä, herättää ajatuksia ja nähdä kaiken sen, mitä epävarmuuden silmälaput estävät näkemästä
-että hypin busseihin, jotka vievät keskustaan ja kotiin aivan liian nopeasti tilanteista poispäin, kun voin pyöräillä ja kävellä kiireettä ja antaa päivieni täyttyä näyillä ja kohtaamisilla ja juurtua kaikkine tuntemuksineni näille kaduille sellaisena kuin olen, sellaisena kuin se on, hien, epämukavuuden, euforian ja korvanapeista kuuluvan musiikin omintakeisina kemiallisina yhdistelminä
-että jännitän itseni kipeäksi kaikkia tilaisuuksia, joissa voisi olla kivalla tavalla jännittävää ja mullistavaa, että sammun ennen kuin ilta on ehtinyt edes alkaa, ts. virgin suicides
-että ärsyynnyn toisten erilaisuudesta, jonka usein tulkitsen typeryydeksi, tylsyydeksi, harmaaksi massaksi kun voisin värittää kaikkea sitä omalla persoonallani, nähdä siinä jotain hauskaa ja opettavaistakin
-että luovutan kesken kaiken, kun asiat voisivat kehittyä vaikka miksi
-etten ole ollut itseni ystävä
Kuinka hemmetin tylsää, laiskaa ja apaattista on ollut käyttää kaikki
se aika ja energia toisen ihmisen / toisten ihmisten analysoimiseen oman
itsen kehittämisen sijasta, että kaikki ne sivut ovat jääneet tyhjiksi,
jotka olisivat voineet täyttyä tekstilläni ja väreilläni! Kuinka tylsää että leimaan sen menetetyksi ajaksi!
How extremely lazy of me!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti