perjantai 19. elokuuta 2022

Halaus

Kun luin kuolemastasi, olin uudella työpaikallani. Ihanassa suojatussa, hivenen tunkkaisessa, vinttikamarissa. Jokin suojakuoressani murtui, kun kuolemaan ei oikein voi väittää vastaankaan. Silti teki mieli sanoa, että sinä olit sellainen joka selviää kaikesta. Kuolemastakin.

Olisit voinut hyvin olla sellainen, jolle syöpäkään ei mahda.

Kävin siinä toimiston rauhassa läpi surun vaiheita. Ne olivat samalla lailla repiviä shokin oireita kuin läheisen ihmisen poistuttua. Huimaus, oksetus, epäusko, lamaannus. Piti hetki istua hiljaa ja tuijottaa. Antaa työasioiden seistä avattuina tiedostoina. Kirjoitin vähän. Kirjoitin että rakastin. Rakastan. Olin pelännyt tätä hetkeä, siirtänyt eteenpäin. Jokin perusturvassani järkkyi, kun näin kolkot otsikot. Olit lapsuuteni turvahahmo.

Kun sain muutaman myötätuntoisen kommentin ja kuuntelin Höyhensaaret, itku pääsi ulos. Kuumat kyyneleet ja tärinä. Käly lauloi hääjuhlassani Kun muistelen. Kun näin sinut lapsena telkkarissa, tunsin puhdasta iloa. Olemuksesi oli sellainen, kaikkeen todelliseen taipuva horjuvarajaisessa maailmassani.


Näin sinun kaksi kertaa esiintyvän. Molemmilla kerroilla panin merkille saman asian: Käteni olivat kylmät ja sylini lämmin, kuin olisi halattu koko ajan. Ja sen miten rakkaus velloi yleisöstä sinuun, sinusta yleisöön. Massiivisena.


Minä rakastin nauraa komiikallesi, pimeimpinä vuosinani olit valo. Lämmin lyhty metsämaisemassa.

Uskon, että sinun kohdallasi kuolema on suhteellinen käsite.


Kiitos.

 

 

 




 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti