2003, nyt

Facebookissa jaellaan ikiä ja muistellaan.

Olen lukenut Mediayhteiskunta-kirjaa, ja iski yhtäkkinen hirvitys ja ujostus siitä mitä jaan siellä. 

Haluan silti muistella.

Vuonna 2003 olin 19- ja 20-vuotias. Opiskelin Oriveden opistossa kirjoittajalinjalla ja tuhlasin opintolainani muun muassa Liinaharja-kuppilaan, missä istuimme harva se ilta bluesöljyllä. Ostin kaupasta popkornia ja pasteijoita. Kunnon opiskelijan tapaan opin syömään nuudeleita ja juomaan teetä. Olin hyvin ujo ja vähän sulkeutunut mutta kiihkeän ihastunut taideopiskelijoiden meininkiin ja kovasti mukana elämän virrassa.  Kirjoitin paljon, mutten kuunnellut kovin tarkasti saamaani palautetta. Omat tekstit huumasivat, uskoin olevani hyvä ja paras ja lopulta aina oikeassa tekstini suhteen. Oriveden kamuista rakkain ja läheisin oli J, jonka kanssa oltiin ku paita ja perse. Puhuttiin aina kännissä (ja selvinkin päin) skottimurretta ja kuunneltiin brittirokkia. Perustimme lantioluukerhon joidenkin tyttöjen kanssa. Innoittajana erityisesti Brett Andersonin ja Jarvis Cockerin vyötäröt. Iltoja, ihania iltoja.

Kun Orivesi loppui, ei heti alkanut oikein mikään. Henkinen laiskuus vaivasi ja oman elämän aloittaminen pelotti. Olin työtön ja nyt ajatellen hämmästyttävän välinpitämätön elämäni suhteen. Aloin styylata H:n kanssa. Yritin kauheasti olla vanhempi ja vahvempi kuin olinkaan. H käski mun lukea Rakkauden käsikirjan, joka ei tarjonnut mitään mitä en olisi jo tiennyt. Seurustelu oli silti vaikeaa. Suurimman osan vapaa-ajasta itkin ja kirjoitin päiväkirjaa. En osannut käsitellä tunteitani ja häpesin kauhean monia asioita turhaan. Istuttiin aika usein paikallisessa ”kulttuuriravintolassa” tappamassa aikaa ja törmäilemässä ihmisiin. M törmäili siellä myös ja mietin itsekseni että tuohon turjakkeeseen en ainakaan uskaltaisi ihastua. En ollut vielä totaalisen kyllästynyt Riihimäkeen, se tarjosi vielä silloin paljon uutta.

Nyt olen 29-vuotias, täytän syksyllä 30. Olen seurustellut M:n kanssa ensi huhtikuussa kolme vuotta. Tämä on ollut hyvää, täyteläistä aikaa. Rakastan häntä paljon. Nykyään myös itseäni.
Asumme Tampereella saunallisessa kolmiossa. Kaupunki on meille vielä vähän vieras mutta pyrimme tutustumaan siihen parhaamme mukaan. Tulevaisuus on hassusti taas auki, meneillään on kauhistuttava mutta terveellinen välivaihe. Olen edelleen ujo ja hetkittäin sulkeutunutkin mutta olen kai oppinut paljon. Ainakaan en ole niin ehdoton kuin ennen, pystyn muuttamaan kantaani asioihin. Miehekkeeni saattaa vähän myhäillä tälle, mutta kyllä minä pystyn, hitaasti. Ja jokin usko on tullut selviytymiseen. Kai ne on ne eväät joita on kerääntynyt reppuun. Sieltä voi aina pupeltaa hädän hetkellä.  
Totaalista tyhjyyttä ei enää ole. Olen edelleen yliherkkä, olen ollut aina. Itken paljon. En kirjoita enää päiväkirjaa kuten ennen, mutta haluaisin. Vieressäni on peili, sieltä katsoo uteliaat, vähän kysyvät silmät. Ulkona paistaa aurinko.

ツ