Metsäutopia

Metsäteatteri-harjoituksista

Jotain on tapahtunut. Jotain hyvää, jotain positiivista, jotain hidasta, jotain kaunista. 

En heti huomannut sitä, mutta olen alkanut voida paremmin. Ahdistava tunne on väistynyt ja olen vapaampi. En enää häpeä lajiani. He ovat antaneet sen vain olla, vetää henkeä. Minä olen antanut. 

Se on antanut minulle anteeksi. Se on saanut levätä, palata, palautua, muistaa, tulla takaisin, kaunistua, rumentua, levittäytyä, olla oma itsensä. Se muistaa taas, kuka on ja nyt minä palaan sen luo.

Minäkin olen muuttunut. Olen rauhallisempi. Olen mennyt taaksepäin, vetäytynyt, mutta samalla löytänyt uutta. Olen oppinut, olen miettinyt asioita, olen hengittänyt. Olen liikkunut, olen kävellyt, käyttänyt käsiäni. 

Olen unohtanut ostaa, mennä paikalle, suorittaa, kehittyä. Se on tehnyt minulle hyvää, olen palannut itseeni, ytimeeni. Siihen, mistä minut on tehty. Minua ei enää jatkuvasti ahdista, koske, harmita, väsytä, turhauta. Sen sijaan olen hyvää, rauhallista maaperää oivalluksille. 

Olen löytänyt vanhoja tekstejä, vanhaa tietoa. Olen alkanut joustaa, venyä, notkistua, tuntea raukeutta, omaa voimaani.

Uskallan romahtaa noustakseni taas uudelleen. Rumentua tullakseni taas kauniiksi. Olla keräämättä, sitten kerätä, kun on siihen tarve. Käyttää, olla käyttämättä, sitten käyttää uudelleen. 

Olen muistanut asioita ensi kertaa sitten lapsuuden. Miltä tuntuu juosta vapaana kaikki raajat levällään. Miltä tuntuu hengittää vatsanpohjasta asti. Miltä tuntuu innostua nenänpäätään myöten. Tuntea kaikilla aisteillaan yhtä aikaa.

Olen luonasi taas. Me palasimme, sinä ja minä. Minä tulen luoksesi hiljaa, kysymättä. Olen nöyrä ja samalla ylpeä. Olen kerrankin hiljaa ja kuuntelen sinua. Istun luoksesi ja katson, mitä olet saanut aikaan. 

Sinä olet hetken hiljaa ja sitten alat esitellä. Minä tutkin sinua, kävelen ensin kädet selän takana, sitten ojennan käsiäni ja kosketan. Kirjaan jotakin ylös, teen iloisia havaintoja. Nostan katseeni ylös ja kumarrun aivan alas, juuritasolle. 

Annan asioiden tulla luokseni, lasken omaksi ilokseni kuinka asiat lisääntyvät, monistuvat, tuottavat meille kaikille jotakin aineetonta, pysyvää.

Me teimme sen, sinä ja minä. Minä pystyin antamaan sinulle tilaa, me pystyimme. Sinusta tuli jälleen oma itsesi, enkä vielä edes tiedä, mitä kaikkea muuta. Olen innoissani tulevasta.



Utopiani tulevaisuuden metsästä osana Metsäkissa2044 -tutkimushanketta