vastuu elämästä

"En voi enää huoletta syödä palanutta popcornia".
Tämä oli ystävälle joulun aikaan viesteilty toteamus.

Niin, joskus oli aika ettei se niin merkannut pitenikö vai lyhenikö tämä elämä omista elämänvalinnoista, kunhan ei kuollut ihan heti.
Tuli syötyä aamu- ja iltapalaksi tai lounaaksi ja illalliseksi käristettyä pekonia ja munia tai pelkkää kalapuikkoa ja mustaa kahvia. (Melkein oksennan kun mietin tätä.)

Oikeastaan ei ollut aamu- ja iltapaloja.
(Ei ole aamua ei ole iltaa. Sinä vain. Sinä vain. Sinä vain. -Eino Leino-)
Päivät menivät myös lintsatessa, ihanassa lipuvassa yhdentekevyydessä, joka kuitenkin puri aina nilkkaan.
Tuli rakastuttua renttuihin.
Tuli viilleltyä, tuli vedettyä aspiriinia päivittäin.
Satunnainen kirjoittaminen oikeutti kaiken.

Toisin on nyt.
On tämä vastuu elämästä.
Tyttären tietenkin mutta myös omasta.
On tehtävä smoothieita.
On tämä maksa, nämä munuaiset, tämä sydän.
Nämä päivät, niin helvetin nopeasti rientävät.
Elämä loppuu, minä lopun.
Miten lyhyt elämä on juuri nyt.

Miten voi ikävöidä kaipuuta? kysyin retorisesti samaisen ystävän kanssa liikennevaloissa jutellessa.
Sitä kelluvaa oloilua, kun kaikki oli jossain tuolla tai joskus tuolla.
Nyt kun kaikki on vain nyt.

No ei.. elämäni ei ole todellakaan pelkkää smoothieta ja tolkkua.
Joka raossa yritän paheilla, vaikkei se enää toimisikaan.
Laitoja kolistellessa alan kuitenkin hieman hahmottaa linjaa.
 Nyt olen taas minä, aiempaa mehevämpi oloilija.
Rappeutuva, mutta elossa, joten let's go!


*

Yhtenä sortumisen tunteen aamuna päätin avata taas uuden piilotetun blogin,johon alan kirjoittaa kevyissä päivittäisissä annoksissa kässäriä.

*

Yhtenä aamuna tapahtui jotain ja tajusin sen heti.
Toisena aamuna jo bussissa heräsi ihmeellinen sykkivä tarve kääntää se kiitollisuuden viba sanoiksi.
Hain koulun kanttiinista kahvin, riensin oman osastoni pukuhuoneeseen. Kirjoitin rivit, etten unohtaisi ennen koululuokkaa:

Miten voimallinen voi yksikin esikuva olla. Taas yhtenä erityisen kylmänä kouluaamuna hän piti mut hereillä ja hengessä, kun kävelin bussipysäkiltä. Jännä miten voi 20 asteen pakkasessa yhtäkkiä lämpö virrata kehoon ja onnenkyyneleet nousta silmiin. 
So thank gosh for ms. Kathleen Hanna, don't you stop! 
✊💞

Korvanapeissa soi Hot topic ja I decide, mutta taustalla oli niin paljon muutakin. Maailmankaikkeuksellinen asioita.