kanava

Merkitsen nyt ylös muutaman mieleeni nousevan ajatuksenraakileen, kun tee niin mukavan staattisensa kelluu vatsanpohjalla ja ilma on eilisestä ukkosesta hieman saennut.

Parvekkeellamme on kukkinut anemonit. Nyt ne ovat sateesta kellastuneita ja nuukahtaneita, keräsin siniseen maljakkoon pari. Todistettavasti olen siis onnistunut kasvattamaan kukkia siemenestä. Ne ovat violetteja.

Hain kahteen kouluun. Toiseen pääsin, toiseen en. Otin hylsyn henkilökohtaisesti, en osaa olla ottamatta. Kirveli taas niin pirusti. Tunsin itseni vanhaksi, epäkelvoksi, kitkerän pettyneeksi.

Mutta vielä suolaisemmin poltti hylkäys viime vuonna Viita-akatemiasta, sillä se kohdistui kirjoittajaminääni. Se tuntui pieneltä erolta, tylyltä sellaiselta. Tänä vuonna en hakenut Viitaan, koska aika ja raha... Aina ne.
En ole ehtinyt seurata kirjoituskilpailujakaan.
Kun muistan kirjoittajuuteni, päälle tippuu raskas verkko. Niin paljon tekemätöntä ja kipeitä aavistuksia. Epätietoa. Osaanko minä? Ja mikä on se aihe?

Katselin Pirkko Saision kirjailijahenkilökuvan Teemalta. Olen hänestä aina pitänyt, ja jollain tavalla samaistunut hänen kasvukertomuksiinsa. Mutta erityisesti, kun hän kuvaili nuorena imitoineensa lempikirjailijoitaan alkaen Anni Polvan Tiinoista, sanoin kovaan ääneen "tuo olen minä". Juuri niin minä tein, teen ehkä vieläkin. Oma ääni, onko se löytynyt, ei ole kykyä hahmottaa.

Viime syksyn ja talven kävin kirjoittajakurssilla Tampereen lyseolla.
Se oli hedelmällistä omalla pätkittäisellä tavallaan.
Muodostui rituaaliksi istua saunan päälle koneelle, juoda pieni pullo punaviiniä, kirjoittaa ulos yleensä kertaistumalta edelliskerralla annetusta aiheesta.
Pari niistä ainakin onnistui, ja tulipahan ainakin kirjoitettua.

Palasimme viime sunnuntaina Pohjanmaalta.
Siellä kelluin olossa ja ajassa aukinaisena kuin kanava.
Tunsin tunteita.
En ole vielä asettunut tähän toteen, kotiimme.

Eilen oli mahtava ukonilma, ehkä kovin mitä olen Tampereella asuessamme nähnyt.
Ihana rankkasade.
Katsoin rakastamani Elämänmenon Teemalta (jonka Marjaa olen myös joskus imitoinut). Ja itkin, tietenkin. ;-p

Susanna Haavisto ja Seela Sella / Elämänmeno/ YLE

Nyt minulla alkaa ensi kuussa painoviestintäkoulutus. Uskon sen sopivan minulle.
Mutta aikaa ei tule jäämään harrasteille.
Jännittää pirusti jättää lapsi päivähoitoon. En pelkää lapsen puolesta, vaan itseni.
Kuinka vaikeaa se on? Laskea irti pienestä. Olemme olleet tiiviisti yhdessä kotona pitkään.
Ja samalla tunnen kehollani, tunnen sen kuin nälän, että hänkin tarvitsee uuden tilan liikkua ja avartaa.

 

EDIT.Jos on vinkata kirjoittajakilpailuja niin antaa paukkua kommenttiosioon!!!