sunnuntai 22. toukokuuta 2022

Kukkien aika

 

 

 

 

 

 

 

 



Kotimme on täynnä kukkia.
Ruusuja. Neilikoita. Tulppaaneja. Kakkaroita. Kelloja. Orkidea. Liljoja. Ja monia, joiden nimeä en tiedä. Ei ole aikaa, jota kukat eivät täyttäisi tuoksullaan. Ei surua, ei iloa.

Punaiset ruusut tulivat palkintotilaisuudesta. Minä sain toisen kirjoittamisesta. Tyttärelle eräs toinen palkittu antoi omansa, kun tämä oli niin söpö.

Kaikki nämä loput ovat surun kukkia, jotka eivät menneetkään krematorioon mukanasi. Purin ne seppeleistä maljakkoihin kotona isoiksi ja pieniksi kimpuiksi.

Hautajaisaamuna löysimme kirjahyllystämme ylioppilaskuvasi ja sen vauvakuvan, jossa pienessä virkatussa myssyssä katsoit kameraan kirkkain pähkinänruskein silmin 1940-luvulla.

Olit minulle rakas. Se tiheni sisälläni väkeväksi olevaisuuden itkuksi kirkossa. Kun tapasimme ensimmäisen kerran, pääsin heti piirisi sisään. Minä kuljin kanssasi Oslossa bussilla ja minä joka pelkään herkästi kaikkea, tunsin kanssasi ehdotonta laventelintuoksuista turvaa. Sinä joit paljon elämän ydinnestettä, katkeraa ja suloista. Sinä neuloit sukkia ja lapasia se tietty ylijohtajan ilme kasvoillasi. Ja ne olivat ainutlaatuisia. Teit monta lasta. Loit kynttilänvaloisia koteja. Hoidit lukemattomia. Otit kaikki vastaan. Minä rakastin sinua.

Sinusta kirjoitettiin sanoja kuten valkoinen noita, muumimamma, sitkeä, lämmin. Minä kirjoitin satumainen.

Tänään on ollut itku kurkussa. Elämä väkevänä litkuna kurkun päässä. Kaikki on keltaista, lempiväriäsi. Lenkkarini. Voikukat. Kirkkokin.
Kävelen pienen lenkkipolun pätkän pystyssäpäin ja kuuntelen Spotifysta Celebration-listaa.


 

 

 

 

 

 

 



Olen lukenut tekstejä ja antanut elämän pakahduttaa. Antakaa tekin mennä.
 

Omia tekstejäni tuomaristo kuvasi näin:
"Runoissa mainitaan grillisipsit, elektrolyyttivesi, sähköpotkulauta, kiristyssiteet ja turvasana. Vaikka vinkkejä on runsaasti, on vaikea saada pitävää otetta siitä, mistä oikein on kyse. Tuskin mistään kauniista. Viimeinen runo solmii henkilökohtaisten muistojen ja konkreettisten kokemusten sarjan taitavasti pakettiin: "Otan puolikkaan rauhoittavan/ja keinun lastenkeinussa paahtuvalla hiekkakentällä."

 

Perjantaina upotan taas keltaisen orkidean veteen. 

Hän on kuin ihminen. Sinä.




 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti